Hammasrattaitaan hukkailevasta hörhelöstä

Kuten kaikki ihan varmasti huomaa, että tää on mun ensimmäinen blogi-kokeilu, jotenka mä päättelin että olis ehkä kaikkein älykkäintä katsoa vähän mallia, mitä ensi kirjotuksissa kannattaa kertoa. Tuolla Internetin ihmeellisessä maailmassa pyörittyä selvisi aika nopeasti, että ehkä olisi kaikkein helpoin kertoa hiukan lähtötilanteesta.

ELIKKÄ SIIS:

Meikäläinen on Pori-hoodeilla lymyilevä 19-vuotias (”emo”-)poikatyttö, joka on ollut niin monessa mukana, ettei itsekään pysy laskuissa. Sitä on tullut kokeiltua seurakunnan nuorisohommia, laulettua kuorossa, autojen kanssa on tullut pelattua, moottoripyörällä ajelua on harrasteltu, piirtelyä, sarjakuvia, kirjoittamista, kuntosali-elämää ja vaikka mitä muuta.

Niin, ja tietty unohtamatta näyttelemistä koulun kerhossa yläasteen aikana. 

// i k u i s e t   t r a u m a t

QmQ 

Mutta joo, eli, mä valmistuin autoasentajaksi tuossa keväällä ja tein sellasen sulavan alanvaihdoksen graafisen suunnittelun kouluun. Nytten eka jakso takana ja täytyy sanoa, että nyt ollaan aika vahvasti omassa elementissä. Ei silti, autohommat oli ihania, mutta sitten tuli ne terveyskysymykset ja se, että onko tää sitä, mitä mä haluan tehdä viisikymppisenä. Tatuoijankin ja kuvittajan hommat kiinnostaisi, mutta kattellaan nyt, mihin päin tästä jatketaan :)

[ps: koitan pitää näitä melko lyhyinä jotten jaarittele ketään kuoliaaksi asti. Mikäli joku nytten sattuu poikkeemaan ja lukasemaan, saa kyllä heittää kommenttia :) ]

Pohjapiirustuksia

Mä olen aina halunnut aloittaa blogin pitämisen, mutten ole koskaan aatellut, että musta olisi siihen. Sitä on tullut mietittyä, ettei mun elämässä ole mitään niin mielenkiintoista, että kukaan edes jaksaisi vaivautua lukemaan mun sönkötyksiäni, mutta tässä näin ollessa ja ihmetellessä maailman menoa ajattelin että hei, miksikäs ei.

Sitten tuli täydellinen mahdollisuus; opettaja käski meidän perustaa blogi, jonka ei tarvinnut edes olla kovin kummoinen. Meidän piti tutustua niiden toteuttamistapaan ja keskittyä lähinnä sen esillepanoon. Siinä sitten puoliksi kauhuissaan ja puoliksi innoissaan väänsin jonkun ontuvan testivedoksen, ja mun silmissäni se näytti just sellaselta blogilta, johon mä ehkä vielä kehtaisinkin kirjoitella jotain.

Pari viikkoa kului, mä mietiskelin aihetta ja päätin että hei, aamuyöllähän ne parhaimmat ideat tulee ja päätin sitten alottaa tän vuodatuksen.

Mikäs siinä bloggaamisessa ihmisiä ylipäätään kiehtoo? Mä olen aina ihaillut niitä blogeja, jonka esillepanoon on kulutettu hirmusesti aikaa ja joissa on kimallusta ja glamouria, mutta jos ihan totta puhutaan; mulla ei IKINÄ olisi pokkaa väsätä sellasta. Ulkoasu saattaa olla mitäänsanomaton omalla synkällä tavallaan, mutta sehän on meikäläisen perustyyli. [Kommenttia paranteluun saa toki heittää.]

Ja sisältö tietty on tärkeä huomio. Kun tutustuin blogeihin ekoja kertoja mua hirvitti se, kun ihmiset avautuivat häpeämättä lukioilleen ihan mistä vaan. Mä ajattelin, että se on ainoastaan itsensä mainostamista tai sitä, että leveilee sillä, kuinka hyvää elämää viettääkään. Hiljalleen kuitenkin niitä lukiessa ajatukset muuttuu. Ihmiset haluaa tuoda julki asioita, joita pitää tärkeinä. Ne haluaa jakaa unohtumattomia kokemuksiaan ja ajatuksiaan, ja useat toivoo saavansa myös vastakaikua ja erilaisia mielipiteitä asioista. Bloggaajat haluaa jakaa upeita, kauniita asioita kuvina ja teksteinä, jotka voi ihan totta parantaa jonkun tuntemattoman ihmisen päivän totaalisesti.

Mitä siis on odotettavissa ”Hukkuneessa Hammasrattaassa”? Ainakin "hirmu viisaan" 19-vuotiaan poikatytön painavia mielipiteitä mitä eriskummallisimmista asioista [totta kai!], pohdintoja elämästä, opiskelusta ja ihmissuhteista, vuodatusta, urheilua, piirustuksia, sarjakuvastrippejä, musiikkia, tatuointimietteitä, päiväkirjaa ja kaikkia muita asioita mitä ihmismieli ylipäänsä voi keksiä. Eikä taivaskaan ole rajana.