Kaikkien aikojen syntymäpäivä

Täytin 21 vuotta palmusunnuntaina. Tarkemmin sanottuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, hieman alle tunnin keskiyön jälkeen. Lauantai-ilta kului nähden pitkästä aikaa ystäviä tortillan, donitsien, Eart Hourin, pelailun ja lahjojen merkeissä. Oli ihanaa viettää ilta vanhan porukan voimin, koska vastaavaa mahdollisuutta ei ole moneen kuukauteen ollut.

Sunnuntaina kutsuin vanhempani käymään, vihdoinkin. Päivä käynnistyi kauppareissulla, siivoilulla, järjestelyllä, kakun koristelulla ja pyykinpesulla, ja oli hauska saada vieraita pitkästä aikaa. Siinä siivoilun ohella kirosin, kuinka hyvässä kunnossa meidän kämppä pysyisikään, jos meillä kävisi useammin vieraita. Haluaisin kovasti kutsua tyyppejä meille käymään, mutta jotenkin se tuntuu olevan kauhean vaikeaa. Ehkä jonain päivänä.

Mä en kyllä käsitä, miten kaikki mun saamani lahjat tänä vuonna saattoivatkaan mennä niin nappiin. Mä en saanut mitään turhaa, ja kaikki lahjat olivat sellaisia, joita olin jollain tasolla toivonut saavani. Kihlattuni oli hankkinut mulle yhden lempi bändini keikkalipun, mikä sai mut huutamaan, halaamaan ja hyppimään innosta, ja erilaisia käyttötavaroita. Muodikkaasti etuajassa saapuneilta vanhemmiltani sain kukkia, karkkia, pandora-koruuni täytettä ja ruska-sarjan astioita, velipoika oli hankkinut mulle myös ruskaa ja paras ystäväni antoi The Pointless Bookin, jota osuvampaa lahjaa mä en ikinä keksisi.

Ei tätä parempaa lähipiiriä voisi ollakaan. Puhumattakaan siitä, että sain nähdä pitkään kaipaamaa kaveriporukkaa lauantaina. Ei sitä parempaa lahjaa ole. Puhumattakaan siitä, että löysin näin viikon alun kunniaksi laukustani pienen pöllön ja sinne yön aikana sujautetun pussin täynnä karkkia. Ei kukaan voi olla näin onnekas ♥

Näillä eväillä kelpaa aloittaa kahdeskymmenesensimmäinen ikävuosi.

Kahdensadanviidenkymmenen ilmapallon synttärit

Mä en ole ikinä oikein välittänyt viettää omia syntymäpäiviä. Lapsenakin mä olisin mielelläni ollut päivänsankarina ihan omissa oloissani, eikä liiallinen hössötys, teennäiset onnentoivotukset puolitutuilta ja ajatus, että ikääntyminen johtaa automaattisesti myös aikuistumiseen juurikaan tuntuneet musta mitenkään hirveän mukavilta. Peter Pan -syndroomaksikin tätä fiilistä voisi kai kutsua.

Tänä vuonna meillä oli puhetta, että vietettäisiin mun 21-vuotissynttäreitä viikon etuajassa, kun se virallinen viikonloppu menee plörinäksi kohtaamattomien työvuorojen takia, ja sinä virallisena päivänä mä ajattelin kestitä mun vanhempiani, jotka ovat käyneet meillä vain kerran. Niimpä, kun mä olin tapaamassa pitkästä aikaa hyvää ystävää, Juha puuhaili ja järjesteli kotona.

Ja mä en ollut uskoa silmiäni kun mä avasin kotioven.

On ihanaa tajuta, kuinka täydellisesti toinen voikaan toisen tuntea. Viime vuonna me vietettiin Juhan kanssa mun synttäreitä ananasjuomien ja dipattavien hedelmien parissa enkä ajatellut että siitä voisi parantaa. Kuitekin reilun parinsadan ilmapallon mahduttaminen meidän kämppään, ruuanlaitto, ihan odottamattoman nappiin osuneet lahjat ja LEIPOMIEN ylitti kaikki mun odotukset ja iski mulle riman hirveän korkealle, kun rupean Juhalle ensi vuonna järkkäillä synttäreitä.

Kahdeskymmenesensimmäinen ikävuosi kohdataan täällä hymyssäsuin.

ajatuksia instagrammista

Mä olen muutamaan oteeseen jo törmännyt instagramista tuttuihin naamoihin kaupungissa. Mulla on ollut koko mun ig-tilini aikana muutamia sattumia, kun joku on alkanut mua seuraamaan, ja mä olen kurkannut mielenkiinnosta, millainen tyyppi se siellä mun kuvistani tykkäilee, ja kas kummaa, sillä on itsellään kuvia, joita haluan itsekin tulevaisuudessa nähdä. Siitä syntyy epämääräinen "followforfollow"-symbioosi, joita monet nuoret harjoittavat liioitelluissa määrin. Itsellä näitä tapauksia on varmaan hiukan alle kymmenen kappaletta oikean elämän kavereita lukuunottamatta, ja suurin osa on mun instagramtilini alkuajoilta.

Mutta siis niin, törmäilyistä kaupungilla. Sitä pysähtyy, tuijottaa hetkisen naamaa jonka tunnistaa, ja kun katseet kohtaa, sen vaan tietää, että toikin tyyppi tunnistaa mut. Mutta tää tyyppihän on ollut tähän asti v i r t u a a l i n  e n.

Mikä siis eteen? Pitäiskö hymyillä, vai saako se sut näyttämään creepyltä ig-stalkkerilta joka kyyristelee lenkkipolun puskissa? Nyökäyttäisikö päätä tunnistamisen merkiksi vai rohkenisiko jopa moikkaamaan? "Hei, sähän olet se "IRVIKISSA696969!". Ei. Vaan ei. Pahimmassa taapauksessa toinen osapuoli olisikin joku aivan muu kuin arvon irvikissa.

Millainen meidän suhde siis tosielämässä on? Ollaan seurattu enemmän tai vähemmän tiiviisti toistemme arkea, joidenkin osalta jopa enemmän kuin vuodenpäivät, tykätty milloin mistäkin asu- ja tilannekuvista, joissain tapauksessa ollaan jopa kommentoitu toistemme kuvia. Toivotettu tsemppiä kirjotuksiin, pikaista paranemista, hei mäkin kävin tuolla liikkeessä tai jopa voikunsullaonniinhirmusöpökisuaaaaaenkestä. Ollaanko me toisillemme hyvänpäivän tuttuja, virtuaalifrendejä vai ei mitään?

Onko kellään muulla tällaisia outoja kokemuksia? Vai oonko oikeasti ainoa, joka pohtii tällaisia?

◊ l o h i k ä ä r m e e k s i ◊

yöllä muutun

l o h i k ä ä r m e e k s i.

lennän kaupungin katoilla

pimeällä tähtitaivaalla.

aamun valjetessa

kynnet muuttuvat sormiksi

suomut silmäripsiksi

ja nousen kohtaamaan

auringon.
16.3.2015

lapsenmieliset karkuteillä

Mä olen niin kamalan herkkäuskoinen. Juha oli taas tavalliseen tapaansa järkkäillyt meille ohjelmaa, kun sain siirrettyä hiihtolomani tälle viikolle niin, että meillä oli jopa neljä yhteistä vapaapäivää. Meidän viikonloput kun menee useimmiten niin eri sykleissä että kaikista yhteisistä vapaista hetkistä täytyy ottaa kaikki ilo irti.

Me siis nostettiin kytkintä perjantaiaamuna. Autoon oli pakattu vaihtovaatteita, pari eväsleipää ja kofeiinia, ja matka sujui sujuvasti radioa kuunnellen ja aamun auringosta nautiskellen. Me tehtiin välipysähdys Raision Ikeassa, joten ounastelin määränpään olevan Turun satama. Juha oli syöttänyt mulle TAAS pajunköyttä ja saanut mut ajattelemaan laivamatkaa. Kuitenkin, kun Ikeapussi oli nostettu autoon ja jatkettiin matkaa, me päädyttiinkin biljardiliikkeen kautta Turun Caribia-kylpylään, ja sitä parempaa määränpäätä ei olisi ollut missään.

Lilluttiin uima-altaissa lähes viiden tunnin edestä, pujahdettiin välillä ulos tupakkapaikalle vilvottelemaan ja lämmiteltiin porealtaissa. Siitä ei olisi kuvitellut enää voivan parantaa.

Lauantaina aamupalan jälkeen pakattiin ja luovutettiin huone tosi aikaisin. Lähdettiin ajelemaan kohti kotia, mulla hymy korvissa ja fiilis niin rentona ettei ole ikinä ollutkaan. Mulla kesti hävyttämän kauan tajuta, ettei me menty Poriin päinkään, vaan liikennekyltit huomauttivat Helsingin lähestyvän ja yks kaks oltiinkin kehä kolmosella.

Juhan vedätys risteilystä jatkui aina siihen asti kunnes käännyttiin Heureka-kyltin osoittamaan suuntaan. Kuulemma mun ilmeeni oli mitä hämmentynein, ja siinä vaiheessa ei ollut riemulla rajaa, kun valkeni, että tää on meidän reissun päätepysäkki.

Eihän mulla ees riitä sanat kuvailemaan kuinka mahtava meidän päivä oli. Illalla omiin lakanoihin päästessä uni tuli niin nopeasti ettei ehtinyt edes miettimään arkeen paluuta ensi viikolla.

Ollaanhan me aika kakaroita.

kaihtimien välistä pilkistää elämä

hiuksesi tuoksuvat tupakalta,
hengessäsi on häivähdys jeesuksen verta
ja seitsemää opetuslasta.
sormeni hiipivät niskallesi,
sotkeutuvat vaaleihin kiharoihisi
ja sipaisevat aavistamattaan 
korvaasi.

aamuinen hengähdys ikkunasta

keskeyttää unelmoinnin

ja muistuttaa ajan yhä liikkuvan.

linnut visertävät

pöly leijailee auringossa,

kaihtimien välistä pilkistää elämä.

hetken, vain hetken,
makaan vierelläsi riutuneena
sinun kauneudestasi.
3.3.2015

täytesanoja ja muistoja näppäimistöllä

Luin vuonna 2013 kirjoittamaani lyhyt-tarinasarjaa jonka jaoin deviantartiin toiveenani jatkaa kyseistä tarinaa maailman ääriin. Tarinan nimi oli Sugarless, ja se kertoi lähinnä erilaisesta rakkaudesta ja nuorista aikuisista, joilla oli kaikilla omat vastoinkäymisensä. Sain siitä jonkin verran positiivista palautetta ja pitkän kirjoittamisharrastuksen laajentaminen englanninkielisiin teksteihin tuntui kutkuttavalta ajatukselta ja oli erinomaista harjoittelua sen kielen opiskelun saralla. Kirjoitusvirheitä, sanakirjan pläräystä, luovia taukoja. Kaikesta tästä mä nautin, ja jotenkin harmittaa aivan valtavasti, että tämäkin projekti jäi kesken ja vaipui unholaan.

Muistan, kuinka noihin aikoihin kirjoitin valtavat määrät niin englannin- kuin suomenkielistäkin tekstiä ja luin vielä valtavempia määriä erilaisia harrastelija-tarinoita netistä. Tuo aika muistuttaa mua siitä, kun pääsin kotiin autopuolelta, heitin laukun lattialle, kuurasin käsivarret melkein puhtaiksi ja linnottauduin tietokoneelle rohmuamaan aina vain lisää kirjallisuutta sieluni ravinnoksi.

Mulla ei ole ollut mahdollisuutta viimeaikoina lueskella vanhoja raapustuksia, koska kadotin muistitikkuni. Hieman supistunut tekstivalikoima löytyy yhä vanhempien luota löytyvältä tietokoneelta, ja mulla on ollut kauan aikaa mielessä, että ne pitäisi käydä sieltä kopioimassa. Niitä on hauskaa lueskella näin vuosien jälkeen ja muistella, kuinka ylpeä olin jokaisesta sivusta jonka sai täytettyä. Joitakin tarinoita printtasin tietokoneelta äidille luettavaksi ja aivan liian monet tekstit kirjoitin uudelleen vuoden, ehkä kahden päästä.

Saattaa olla, että tää kaikki selittää sen, miksi mulla on tuntunut tuo kirjoitus-suoni oikein sykkivän viime aikoina. Kirjoitin työpäivän ohella hitaita, tökeröitä ja lyhyitä runoja, olen tehnyt parikin blogimerkintää odottamaan jälkikäsittelyä ja monta kertaa kuntosalilla olen lähtenyt hiukan aikaisemmin, koska tuli niin tajuttoman kova i n s p i s.

Onko kellään muulla ollut mitään kokemuksia kirjoittamisesta tai yllättävistä inspiraatioista, jotka pakottaa lopettamaan kaiken ja keskittymään vain siihen kirjoittamiseen?

Helmikuun kipinöitä

Helmikuu hurahti ohitse niin, että välillä teki mieli hypätä suojaan sen tieltä, ja tuntuu siltä kuin vauhti vaan kiihtyisi koko ajan. Helmikuuhunkin mahtui paljon kaikenlaista, puhumattakaan yllättävistä inspiraatioista.

Tästä löytyy muutamia esimerkkejä siitä, mikä kaikki inspasi helmikuussa:

1. Kyntilakka. Ja mitä yllättävimmällä tavalla. Tein pikkuserkulleni tapani mukaan syntymäpäiväkorttia, ja koska muhun iski tajuttoman kova laiskuus enkä jaksanut etsiä vesivärejäni tai jotain muuta taustalle sopivaa sävytettä, nappasin lähellä olevat glitterilakat käteen ja tein niistä koko kortin taustan. Yllättävän kivaa ja erilaista! Kannattaa kokeilla!

2. Verkosto-piirustustyyli, josta puhuin jo tammikuun osiossa. Oon koittanut viedä ajatusta vielä hieman pidemmälle ja kuvasta löytyvä illustrator-piirros on erinomainen esimerkki siitä, miten kulutan toimettomia hetkiä töissä :) Aika kuluu mukavasti ja mähän teen jotain, mitä mun pitäisi olla tekemässäkin.

3. Koodaus! Oon valehtelematta koodannut kuluneen kuukauden aikana ainakin neljä erilaista nettisivua. Vaikka kaikki eivät varmastikaan mene käyttöön, on mukava huomata kuinka paljon homma helpottuu, kun Dreamweaverin kanssa taistelee tarpeeksi.

4. Graffitit. Mä olen aina pitänyt laittomasta katutaiteesta, itse en sitä ihan hirveästi ole harjoittanut, mutta niiden väreistä ja muodoista saa aina jonkinnäköistä inspistä.

5. Käsin tehdyt muistiinpanot. Mä olen sutannut ainakin kolmekymmentä sivua mun kierrelehtiöstäni pelkästään työaikana. Reseptejä, kokomuistutuksia, tärkeitä nettisivuja, tuherruksia, valitusta, voitonriemua ja pienenpieniä runollisia, tökeröitä sutaisuja. Suosittelen ihan oikeesti tekemään tällasia turhanpäiväisiä suttauksia, etenkin niille, jotka tekee töitä tietokoneella.

Olisin lisännyt listaan vielä kirjoittamisen, mutta se on niin laaja käsite, että kunhan vaan saan ajatuksen päästä kiinni niin teen siitä laajemman postauksen. Eiköhän nämä riitä helmikuuhun :D

Mikä sua on inspannut viime kuussa?

k a k k u k e s t e j ä

Kakku. Useimmiten pyöreän muotoinen leivos, jonka kerrosten väliin kuuluu niin mansikkahillo kuin kermavaahtokin, ja joka useimmiten kuorrutetaan kermavaahdolla, sokerimassalla tai suklaakuorrutteella. Taikinan pohjana toimii munasokerivaahto. Tarjoillaan useimmiten syntymäpäivillä, isäin- ja äitienpäivinä ja muiden juhlien yhteydessä.

Ja on muuten niin perkeleen kuumottava leivos, kun sitä ensi kertaa leipoo.

Eli siis Juhhelini täytti vuosia, ja kysyin heikäläiseltä josko se keksisi jotain hyvää, mitä voisin leipoa. Vastausta ei tarvinnut odottaa kauaa, ja pian puheenaiheena olikin amerikkalaistyylinen suklaakakku ja etsin kuumeisesti reseptiä, jota uskaltaisin kokeilla. Aikaisemmin olen tehnyt paljon masaliisaa ja muita helppoja perus leivonnaisia, mutta kakun tekeminen oli taito, mitä mä en ikinä ajatellut tarvitsevani. Ainoa siihen hieman verrattavissa oleva kokeilu oli raakajuustokakku, jonka tein muutama viikko sitten, ja sekin on aivan eri asia.

Onneksi löysin melko pian Valion sivuilta kelpo reseptin, jota hieman viilaamalla ajattelin, että tästä voisi tulla jotakin. 

Itse käytin;
200 g       margariinia
180  g       tummaa suklaata (mahtoikohan olla 75 prosenttista?)
4              munaa
2 1/2 dl    sokeria
3 dl          vehnäjauhoja
2 dl          kaakaojauhetta
1 tl           leivinjauhetta
2 tl           vaniljasokeria
1/2 tl        suolaa
150 g       creme fraichea

VÄLIIN
2 dl          vispikermaa
2 rkl        sokeria
2 rkl        kaakaojauhetta
n. 150 g  maustamatonta, kevyttä tuorejuustoa

KUORRUTUS
1 dl         vispikermaa
130  g      tummaa suklaata

VALMISTUSOHJE;

• Sulata margariini ja suklaa välillä sekoitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
• Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
• Sekoita jäähtynyttä margariini-suklaasulaa, kuivia aineita ja crème fraîchea vuorotellen muna-sokerivaahdon joukkoon.
• Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun vuokaan.
• Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 45 min kunnes kakku on kypsää, ja leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan.
• Vatkaa väliin tuleva kerma vaahdoksi. Yhdistä sokeri ja kaakaojauhe ja sekoita kermavaahdon joukkoon. Lisää lusikalla notkistettu tuorejuusto. Tarkista makeus. Levitä seos kakun väliin.
• Kuumenna kerma kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele tasaiseksi.
• Kaada hieman jäähtynyt suklaakuorrutus kakun päälle. Anna valua vapaasti reunoille. 

Ohjeen mukaan kakkua kypsytetään uunin alatasolla 35 minuuttia ja keskusta saa jäädä hieman veteläksi, mutta itse otin kakun täysin kypsänä uunista, eli annoin sen paistua lähemmäs tunnin. Raakuusaste tuntui niin epäilyttävältä, että halusin pelata varman päälle.

Ja ihan hyvää tuli. Ekana iltana pohja maistui hieman jauhoiselta ja täyte todella juustoiselta, mutta oltuaan yön yli jääkaapissa pohjan koostumus parani ja täytekin maistui paljon makeammalta. Kuorrutusta tuli hieman liikaa, ja siitä syystä keittiömme ja tarjoiluastiamme oli aivan täynnä suklaata. Kuitenkin näytti maistuvan :)