18 heinäkuuta 2015

Pori Jazz


Joka kesä Pori herää henkiin reilun viikon ajaksi, kun Pori Jazz -festivaali rantautuu kaupunkiimme. Sen viikon ajan kaupunki hengittää ja sykkii kulttuuria, musiikkia ja taidetta, pikkukaupungin kaduilla bongailee julkimoita toinen toisensa perään ja jopa juroudesta tunnetut paikalliset saattavat hieman hymyillä kulkiessaan kaupungin kävelykatuja.


Tänä vuonna päätin ottaa kaiken ilon irti festivaalin tarjonnasta. Ennen olen ajatellut jazzien olevan vain jazzkatu, jolla myydään kaikennäköistä ebay-roinaa, ylihinnoiteltua olutta ja erilaisia eksoottisia ruokia sekä tietenkin Kirjurinluodon maksullisiset konsertit, joissa en ole ikinä käynyt. Onnekseni tajusin vihdoinkin, että kulttuuritarjontaa on paljon muutakin. Keskustan alueella on tänä vuonna ollut ainakin kolmetoista erilaista taidenäyttelyä, joita voi selailla tästä linkistä. Joitakin näyttelyjä on auki vielä viikonlopun, joten vielä ehtii kiertää, jos kiinnostusta löytyy.


Taidenäyttelyiden lisäksi olen pyrkinyt hyödyntämään myös ilmaiskonsertteja ja erilaisia tapahtumia. Kävin muun muassa DNA:n ja Suomi Areenan järjestämässä Bumtsibum -tilaisuudessa, jossa vieraina oli Diandra, Virve Rosti, Veeti Kallio ja Visa Luttinen. Ilta palautti mieleen lapsuuden lauantai-illat.


Puhumattakaan Pori Maailmannäyttelystä. Musta kaikkien tulisi käydä katsomassa sitä, se on aivan ennennäkemätön ja luo näyttelystä jokaiselle varmasti aivan erilaisen mielikuvan ja kokemuksen. Satavarma valinta  niille, joita kyllästyttää perinteiset taidenäyttelyt punaisine tarroineen ja yliarvostettuine musteläiskineen.


Eli Porin kaltaisessa pikkukaupungissakin saattaa saada aimoannostuksen kulttuurielämää. Jos et ole ennen Porissa käynyt, kannattaa vierailu todellakin tähdätä Jazz-viikolle. Ja vanhoille konkareille, kiitos, kun tuotte elämää meidänkin kaupunkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥