08 helmikuuta 2016

vuosipäivä ja vuorotyön kääntöpuolet

Se alkoi jo lauantaina, sen merkkejä oli selvästikin ilmassa alkuillan hämärässä, kun kysyin pimeässä rappukäytävässä, kelpaisiko töihin lähtevälle herralle huomenissa pitsa. Vuosipäivänä.

Mä odotin meidän toista vuosipäivää jo parikin kuukautta. Odotus ja suunnittelu alkoi, kun tajusin, että meidän aikataulut kerrankin mätsää. Se vaati pitkän aamu-aamu-ilta-ilta-vapaa-vapaa-vapaa-vapaa-laskennan. Sunnuntai, mä en ole töissä ja Juhnunkin vapaat osuu sille päivälle. Jes! Voiko enempää toivoa? Mä suunnittelin vaikka mitä, ajattelin ehdottaa orankeilua jossakin kivassa ravintolassa, sen jälkeen ehkä pikaista kakku- ja teehetkeä kahvilassa. Vaatia ja saada kukkia ja passata miehen piloille kotona. Melkein koko päivä vain meidän kahden käytössä, etukäteen siihen mahtui suunnitelma jos toinenkin.


Ja niin samalla viikolla ilmeni, että se mun Juhani joutuukin ylitöihin. Iltavuoroon.

Siinä sitten hautasin ajatukset ravintolasta, kukista ja yllätyksistä. Selkähieronnan jätin sunnuntain aikatauluun, kun sen voi toteuttaa työvuoron jälkeenkin. Siinä sitten saatoin vuosipäivästä puhuessa hiukan viljellä perkelettä siellä sun täällä. Täytyykö siitäkin puhuessa kirota? Kyllä perkele täytyy, kun virallinen päivä menee metsään pitkän intoilun jälkeen.

Kuitenkin päivä starttasi mukavasti, makoilin heräilevän kihlattuni vieressä aamupäivän tunnit ja toivotin hyvää vuosipäivää ja turvallista työpäivää, käväisin pitkästä aikaa pikkuserkkuni synttäreillä, jonka perheen luona on piristävää käydä ja joka on aina ihanan innoissaan tekemästäni kortista, kävin itsekseni kaupassa ostamassa pienen keittiömme kaapit täyteen ja tein meille illalla kaksi pellillistä pitsaa. Toisen lihaisan äijäpitsan ja toisen kesäkurpitsalla ja ananaksella höystettynä. Nämä ovat siitä hyviä, että osaan ne valmistaa ja ne ovat melko illallisuskottavia, mikään masterchef kun en ole. Meidän kämppä oli kymmeneltä pitsantuoksuinen ja unisen lämmin uunin lämmittämisen ja availun takia.

Siinä se odotteluaika menikin. Paljon kivuttomammin kuin odotin. Juhnu tuli töistä, oli selvästi otettu siitä, että olin tehnyt ruokaa ja muista höysteistä joita olin iltaa varten ostanut, ja lupasi kehittää täksi päiväksi jotakin ihanaa. Ja niinhän se keksikin, Juha vei mua syömään Amarilloon, osti meille jälkiruuaksi Arnold'sin herkkuja ja yllätti uudella matolla ja hiustenmuotoilulaitteilla.

Täydellinen päivä ♥


Vuorotyö on välillä syvältä, mutta siinä on puolensa. Nytkin ollaan saatu viettää kolmen päivän ajan spektaakkelimaista vuosipäivää. Se vaatii joustavuutta parisuhteen molemmin puolin ja oikeasti pakottaa ihmiset vaihtelevaan päivärytmiin. Varmasti kaikki sen tietävät, jotka itse tekevät vuorotyötä tai jos jakaa huushollin jonkun vuorotyöläisen kanssa. Silti arjesta voi nauttia, ja se saa oikeasti arvostamaan joka hetkeä, kun toinen on siinä vierellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥